Brändillä on väliä, halusit tai et

Brändillä on ratsastettu viimeistään 1800-luvun alusta lähtien, kun kuurosta Beethovenista sukeutui oman aikansa Ozzy Osborne, julkisekoileva huru-ukko, joka vain musiikillaan oli ansainnut elinikäisen vapaudu vankilasta -kortin törttöilystään.

Lue lisää

William Walton: viulukonsertto

Walton oli tunnettu perusteellisuudestaan, mutta konserton parissa hän paini totuttuakin pitempään, yli kaksi vuotta. Lopulta säveltämisestä tuli hänelle niin mahdotonta, että hän oli lähellä purkaa sopimuksen Heifetzin kanssa ja vaihtaa viulistia Fritz Kreisleriin, yhtä taitavaan mutta taatusti yhteistyökykyisempään herrasmieheen.

Lue lisää

Aleksandr Skrjabin: pianokonsertto

Skrjabinin ainoa pianokonsertto ‒ ja ensimmäinen orkesteriteos ‒ valmistui pikavauhdilla, ehkä vain muutamassa päivässä syksyllä 1896. Tosin vain pianopartituuri tuli paperille kuin itsestään, kaiken muun hinkkaaminen esityskuntoon kesti häneltä luvattoman kauan.

Lue lisää

Robert Schumann: Sinfonia nro 4

Heti ensimmäisen sinfonian jälkeen Schumann tarttui siihen asti uskaliaimpaan kokeiluunsa – Sinfoniseen fantasiaan. Teoksessa tavoitteli samanlaista materiaalin tiiviyttä ja muodon näennäistä vapautta kuin Beethoven Kohtalonsinfoniassaan, mutta yksityiskohtia, kuten soitinnusta ja yksittäisten soittimien suorituksia Schumannilla ei ollut vielä eväitä miettiä. Ne olivat hänelle toistaiseksi vieraita elementtejä – hänhän oli täydellinen aloittelija, mitä orkesterimusiikkiin tuli. Tämä koitui teoksen kohtaloksi.

Lue lisää

Jean Sibelius: Lemminkäissarja

Kaavailtu suurproduktio Veneen luominen vaihtui pieneen mutta sitäkin epäonnistuneempaan ja sittemmin unohdettuun puolituntiseen oopperaan Neito tornissa (1896). Utopia kotimaisesta Wagner-oopperasta oli lopullisesti unohtunut, mutta sen luonnoksista oli hiljalleen muokkautunut neljäosainen sinfoninen runo Lemminkäinen (1896). Teos tunnetaan myös Lemminkäissarjana ja Lemminkäislegendoina.

Lue lisää

Kokosin täydellisen soittolistan Chopinin etydeistä OSA I

Olen koonnut Chopinin etydien Dream Team -listan samalla tavalla kuin Lisztin etydeistä: kuuntelin aina yhdestä etydistä mahdollisimman monta tulkintaa Spotifysta ja valitsin listalleni kiinnostavimman. Jokaiselle etydille oli löydyttävä eri pianisti, mikä on totta kai mahdotonta toteuttaa ilman kompromisseja. Niistä huolimatta Chopin Etudes Dream Team -lista on lähes täydellinen läpileikkaus näiden etydien levytetystä lähihistoriasta, ja kuten aina: se kertoo enemmän kokoajastaan kuin mistään objektiivisesta totuudesta.

Lue lisää

George Gershwin: Pianokonsertto

Rhapsody in Blue (1924) antoi Gershwinille lentävän lähdön kohti konserttimusiikin eliittiä. Tarttuvista melodioista ja svenginkaltaisesta revittelystä huolimatta se on sävellyksenä silti melkolailla muodoton, nimensä mukaisesti katkelmien kavalkadi. Vuotta myöhemmin valmistunut pianokonsertto (1925) on Gershwinin ensimmäinen itse orkestroima teos, muodoltaan perinteisempi ja monella tavalla iso kehitysaksel Rhapsodyn yksinkertaisesta, lähinnä kekseliäihin melodioihin perustuvasta kokonaisuudesta.

Lue lisää

Edvard Grieg: pianokonsertto a-molli op. 16

Ensin Grieg ihastui Schumannin musiikkiin yleisellä tasolla, mutta kun hän ensimmäistä kuuli Schumannin pianokonserton, tunne muuttui palavaksi rakkaudeksi, jossa oli enemmän kuin ripaus pakkomielteisyyttä. Hän oli niin lumoutunut pianokonsertosta, että oli valmis tarinan mukaan jopa luopumaan oman, vielä julkaisemattoman juosikvartettonsa käsikirjoituksesta vain saadakseen vaihtokaupassa Schumannin partituurin tutkittavakseen. Kaupat tulikin, ja vuonna 1868 Grieg sävelsi valmiiksi oman pianokonserton vahvasti Schumannin pianokonserton vaikutuksen alaisena.

Lue lisää

Benjamin Britten: An American Overture

Lopulta vain kolmevuotiseksi jäänyt aika Yhdysvalloissa ja Kanadassa oli Brittenille koettelemus monella tavalla. Koti-ikävän lisäksi häneen iski akuutti ammattitauti, jatkuvan menestyspaineen synnyttämä tyhjän partituurin kammo. Nuottisuonen tyrehtyminen on täytynyt olla traumaattista. Niin traumaattista, että kun Clevelandin orkesterin tilauksesta syntynyt An Occasional Overture (1941) löytyi arkistoista 1970-luvulla, Britten ei myöntänyt koskaan kirjoittaneensa moista teosta.

Lue lisää

Samuel Barber: sinfonia nro 1

Ensimmäiseen sinfoniaansa (1936) Berber haki ainekset kaukaa 1800-luvulta, sen yksiosaisen muotomallin Sibeliuksen seitsemännestä ja jätti pois kaikki ne riitasoinnut ja muut ajanmukaiset tekniikat, joilla avantgardistipiirit olisivat lämmenneet. Kaiken tämän hän teki pystypäin: “Sen sijaan, että säveltäisin pienille, ylimielisille, kaupunkilaisille musiikkipiireille, haluan kirjoittaa hyvää musiikkia, jota mahdollisimman moni voi ymmärtää”, hän kommentoi.

Lue lisää

Samuel Barber: sellokonsertto

Kolmiosainen teos on Barberille tyypilliseen tapaan harmonioiltaan uusromanttinen ja melodioiltaan herkullinen timanttikaivos, johon ajalleen tyypillistä modernismia etsivä joutuu pettymään. Hyvä niin, sillä omalla vanhoillisuudellaan Barber tuli sekoittaneeksi valtavirtaa ehkä enemmän kuin yksikään kikkailemalla kauhukakaran asemaan mielinyt avantgardisti koskaan. Yhä vain moni musiikin ammattilainen päättää mieluummin paeta paikalta sen sijaan, että joutuisi punastellen myöntämään nauttivansa Barberin melodisesta musiikista.

Lue lisää

George Gershwin: Kuubalainen alkusoitto

Havannassa vietetyn “kahden unettoman ja hysteerisen viikon” aikana Gershwin ahmi aistiensa kyllyydestä kuubalaista eksotiikkaa ja sai käytännön intensiivikurssin afrikkalaiseen rytmimusiikkiin perustavasta kuubalaismuunnelmasta rumbasta. Heti palattuaan kotiin Gershwin alkoi purkaa lomamuistojaan nuottipaperille vimmaisesti.

Lue lisää

Aaron Copland: klarinettikonsertto

Copland oli Goodmanin tilauksesta aluksi enemmän kuin innoissaan, mutta loppujen lopuksi teos syntyi poikkeuksellisen nihkeästi. Lehtorina Rio de Janeirossa työskennellyt Copland käytti säveltämiseen yli vuoden, ja kun teos lopulta valmistui, oli Goodmanin vuoro vitkutella. Sopimus takasi Goodmanille yksinoikeuden konserton esittämiseen kahden vuoden ajaksi, mutta hän lykkäsi teoksen esittämistä yli sopimuskauden, ja vaikka hän oli varmasti kiireinen mies, ei odottelusta voi syyttää vain hektistä kiertue-elämää.

Lue lisää

Leonard Bernstein: sinfoninen sarja elokuvasta Alaston satama

Luultavasti Bernstein ymmärsi, että elokuvan musiikilla on potentiaalia myös valkokankaan ulkopuolella. Pian sävellystyönsä jälkeen hän muokkasi musiikista myös täysin erillisen konserttiteoksen, joka ei avautuakseen tarvitse elokuvaa taustalleen, vaikka eihän juonen tuntemisesta toki ole haittaakaan. Sinfoninen sarja elokuvasta Alaston satama etenee melkolailla rinnakkain elokuvan tapahtumien kanssa.

Lue lisää

Samuel Barber: Juorukoulu-alkusoitto

Toisin kuin otsikosta voi päätellä, Barber ei tarkoittanut Juorukoulu-alkusoittoaan Richard Brinsley Sheridanin kirjoittaman näytelmän avausnumeroksi, vaan se on puhdasverinen ja itsenäinen orkesterialkusoitto. Oikeastaan se on eräänlainen sävelruno, jonka tunnelman on vain tarkoitus peilata näytelmän mutkikkaita lemmenkuvioita.

Lue lisää

W.A.Mozart: Sinfonia nro 38 ”Prahalainen”

Mozart oli hyvin tarkka siitä, mihin ja kenelle hän kulloinkin sävelsi. Wieniin hän teki tyystin toisenlaista musiikkia kuin vaikkapa Milanoon, Pariisiin tai Müncheniin. Hän pyrki miellyttämään yleisöä, tilaajia ja muusikoita, eikä silti aina onnistunut vakuuttamaan. Vaikka on epävarmaa, sävelsikö Mozart teoksensa nimenomaan Prahassa esitettäväksi, sen poikkeuksellinen kolmiosainen rakenne sekä pitkät osuudet kuuluisille böömiläisille puhallintaitureille puhuvat mittatilaustyön puolesta.

Lue lisää

Morton Feldman: Neither

Tarinan mukaan Feldman ja Beckett olivat tavanneet illallisen merkeissä, ja puhe oli kääntynyt oopperaan. He löysivät yhteisen sävelen nopeasti, sillä kumpikin vierasti koko taidemuotoa sydänjuuriaan myöten: Beckett ei missään nimessä halunnut kuulla tekstejään laulettuna, Feldman ei halunnut pilata musiikkiaan sanoilla. Sanomattakin on selvää, että näistä lähtökohdista syntynyt ”ooppera” on kaikkea muuta kuin sanan varsinainen merkitys antaa odottaa.

Lue lisää

Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 3 C-duuri op. 26

Raskaita ja demonisia voimia alati syöksevän toisen pianokonserton ja selvästi klassisemman kolmannen konserton väliin jääneet kahdeksan vuotta muokkasivat Prokofjevin estetiikkaa merkittävästi. Nuori kapinallinen oli muuttunut aikuiseksi mieheksi, maailmaa kiertäväksi pianistiksi, jonka monia uusi sävellyksiä leimasivat uusklassinen selkeys ja paikoin jopa romanttinen melodisuus.

Lue lisää

Viisi ohjetta, joita noudattamalla voit onnistua kriitikkona

Olen kouluttanut kriitikoksi haluavia tai kritiikin tekemisistä kiinnostuneita blogini lukijoita aiemmin julkaisemalla malliesimerkin tylsästä ja kaavamaisesta kritiikistä sekä 10 käskyä, joita noudattamalla kriitikko välttää suurimmat sudenkuopat. Olen muistellut myös Seppo Heikinheimoa, joka viilsi ja viihdytti. Jatkan sarjaani viisikohtaisella listalla, jonka luettuasi tiedät ainakin sen, miten minä olen aikoinani valmistautunut kirjoittamaan konserttiarvioita. Etenkin nro 2 kannattaa painaa mieleen.

Lue lisää

Pjotr Tšaikovski: sinfonia nro 5

Viides sinfonia ei syntynyt helpolla, eikä Tšaikovski koskaan päättänyt oliko hän siihen tyytyväinen vai ei. Kymmenet kirjeet kesältä 1888 todistavat Tšaikovskin kamppailleen inspiraation ja itsekritiikin kaltevilla pinnoilla muodostaen sinfoniaansa tasavertaisen, on-off-tyylisen viha-rakkaussuhteen: ”Tuskin huonompi kuin edeltäjänsä”, ”rakastan sitä jälleen”, ”ehkä sittenkin epäonnistunut…”

Lue lisää

Hans Werner Henze: Erlkönig, orkesterifantasia

Henzen musiikista löytää kolmisointuja, jopa selviä melodioita, eivätkä änkyrämodernistit katsoneet hyvällä Henzen innostusta sinfoniamuotoon, menneisyyden mädättämään hapatukseen. Kerrankin säveltäjä Luigi Nono paiskasi illallislautasensa säpäleiksi kuultuaan jonkun vain mainitsevan Henzen oopperan Prinz von Homburg. Sen musiikki kun ei ollut tarpeeksi kaoottista.

Lue lisää

Luciano Berio: Folk Songs

Berion musiikkia värittää hänen filosofiansa, jossa ihminen on aina sidottu yleiseen ja yksilölliseen menneisyyteen: elämä on täynnä viittauksia ja päällekkäin lomittuvia mielleyhtymiä, joissa mennyt aika kommentoi nyt-hetkeä. Paras esimerkki tästä on Sinfonia, mutta myös hänen tuoreelle ex-vaimolleen Cathy Berberianille säveltämänsä Folk Songs (1964/1973) tulkitsee vanhoja kansallisia elementtejä modernilla kierteellä.

Lue lisää

Clara Schumann: pianokonsertto a-mollissa op. 7

Clara Schumannin pianokonsertto lienee hänen esitetyin ja monessa suhteessa onnistunein teoksensa. Se on hänen varhaisimpia sävellyksiään, ja tyyliltään se edustaa ajalleen tyypillistä bravuurikonserttoa, jossa sankarinviitta lankeaa yksinomaan pianistin harteille orkesterin ottaessa kohteliaan kannustajan roolin.

Lue lisää

Maurice Ravel: pianokonsertto G-duurissa

G-duurikonsertto on malliesimerkki jazzin ja klassisen saumattomasta sulautumisesta genrerajojen tuolle puolen. Jotkin kriitikot pitävät G-duurikonserttoa silti vähintäänkin puoliviihteellisenä. Se olisi loukkaus ketä tahansa toista säveltäjää kohtaan, mutta Ravelille leima sopi vallan mainiosti: ”Mielestäni konserton pitäisi aina olla kevytmielinen ja loistelias eikä tavoitella syvällisyyttä ja dramaattisia tehoja. Joistain klassikoista sanotaan, että ne on kirjoitettu pikemminkin pianoa vastaan, ei pianolle. Olen täysin samaa mieltä.”

Lue lisää

Maurice Ravel: pianokonsertto vasemmalle kädelle

Yksiosaisessa vasemman käden konsertossa Ravel on yhdistellyt jazzin elementtejä ja perinteistä konserttotyyliä, mutta siinä kuuluu myös hänen tunnetuimpien teostensa voimakas vaikutus. Siinä on ripaus La Valsea, hyppysellinen Boleroa ja roppakaupalla kaikkia hänen soolopianoteoksiaan leimaavaa taiturillisuutta korotettuna toiseen potenssiin.

Lue lisää

Alfred Schnittke: konsertto pianolle ja jousiorkesterille

Konsertto on merkillinen yhdistelmä perinteisesti konsertoissa ja sinfonioissa käytettävää sonaattimuotoa ja muunnelmasarjaa, joka eri kertaa pitkässä pianojohdannossa esiteltyjä teeman katkelmia hienovaraisesti muunnellen. Vastoin tyypillisempiä muunnelmasarjoja tällä kertaa muuntelun kohteena oleva teema kuullaan täydellisenä vasta aivan konserton lopussa. Myös äänenvoimakkuuden vaihtelut ovat äärimmäiset, ja etenkin aavemaisen haparoivasti alkavan johdannon paisuminen ensimmäiseen väkivaltaiseen yhteenottoon lähentelisi jo liiallista voimankäyttöä ‒ ellei se olisi vasta maistiainen tulevasta.

Lue lisää

Antonín Dvořák: sinfonia nro 9 ”Uudesta maailmasta”

Nykyäänhän kansallisesti värittyneitä lainoja käyttävät taiteilijat ottavat tietoisen riskin uransa tuhoutumisesta kolonialismisyytöksiin somemyrskyyn silmukassa. Jos Dvořák olisi kehdannut lainata ihailemiaan sävelmiä omassa sinfoniassaan nykypäivänä, hän olisi epäilemättä ilkeä rasisti, sydämetön riistäjä ja harjoittaisi silmitöntä kulttuurista omimista – seurauksena olisi potkut virasta, esityskielto ja lopulta hänen kaikkien teostensa tuhoaminen. Hautakiveäkään ei jätettäisi kääntämättä etsittäessä todisteita Dvořákin pahuudesta säveltäjänä, aviomiehenä ja ihmisenä. Silläkään ei olisi väliä, että alkuperäiskansojen melodiat eivät koskaan esiinny sinfoniassa sellaisenaan, vaan tunnistamattomiksi muokattuina. Vain ensiosan huilusoolo on melko varmasti johdettu Swing low, sweet chariot -laulusta.

Lue lisää

Antonín Dvořák: sinfonia nro 7

Vaikka Dvořák pyrki kohti kansainvälisiä areenoita ja oli hylkäämässä hänen tavaramerkikseen tehneet provinsiaaliset melodiat ja kansanrallit, hän ei sittenkään malttanut pakkoliittää sinfoniaansa pikkuriikkistä patriotismia. Kerrotaan, että hän keksi sinfoniansa kokonaisdramaturgian Prahan rautatieasemalla vastaanottaessaan maanmiestensä saattuetta Unkarista. Toinen ja uskottavampi selitys sinfonian paatokselle löytyy partituurin käsikirjoituksesta, jossa alaviite ”surullisista vuosista” kertoo kaiken oleellisen Dvořakin ja koko teoksen mielentilasta

Lue lisää

Sergei Prokofjev: Sinfonia Concertante

Ensimmäisen sellokonserton materiaaleista syntynyt uusi, erillinen teos Sinfonia Concertante sai kantaesityksensä helmikuussa 1952, ja vaikka esitys ei herättänyt suurta intoa yleisössä, Prokofjevia lopputulos tyydytti. Orkesteria johti pianisti Svjatoslav Richter elämänsä ensimmäisen ja viimeisen kerran. Nykyään Sinfonia Concertante kuuluu konserttimusiikin kaanoniin täysin oikeutetusti ja ensimmäinen konsertto on käytännössä unohtunut.

Lue lisää

Gustav Mahler: sinfonia nro 4, ”Das Himmlische Leben”

Mahler oli jo säveltänyt valmiiksi lapsekkaan taivaskuvaelman, Wunderhorn-laulun Das Himmlische Leben, Taivaallinen elämä ja päätti sijoittaa sen kolmanteen sinfoniaansa. Tajuttuaan, että laulu menisi siinä yhteydessä aivan hukkaan, hän päättikin säveltää uuden sinfonian, jonka päätösosaksi laulu sopisi paremmin. Koska uusi sinfonia valmistui takaperoisesti – finaaliosa oli valmiina ennen muuta sinfoniaa – Mahler rakensi koko teoksen Das Himmlische Leben -laulun tunnelmille. Neljännen sinfonian koko olemus perustuu laulun lapsekkaalle rallatukselle sen kestoa, orkesteria, melodioita ja sointuja myöten.

Lue lisää

Dmitri Kabalevski: sellokonsertto nro 2

Säveltäjänä Kabalevskin ansioksi luetaan lähinnä pedagogisen musiikkiperinteen uudistaminen. Oppilasteosten ohella hänen tuotantonsa kattaa useita konserttoja, oopperoita, sinfonioita ja soolomusiikkia, joka ei ole lainkaan kehnoa, päin vastoin. Etenkin hänen kaksi sellokonserttoaan kestävät vertailun mihin tahansa musiikinhistorian mestariteokseen, jopa Šostakovitšin sellokonsertoihin, joita esitetään nykyään noin sata kertaa useammin kuin Kabalevskin. Loisteliaasti soitinnettu toinen sellokonsertto c-molli op. 77 (1964) on Kabalevskin Daniil Šafranille tekemä, näytösluonteinen teos. Jos ei tietäisi, sitä voisi erehtyä luulemaan jopa Šostakovitšin tekosiksi.

Lue lisää

Dmitri Šostakovitš: Juhla-alkusoitto

Juhla-alkusoitto (1954) edustaa Šostakovitšin virallista ja valtion hyväksymää tyyliä. Se on helposti uppoavaa viihdemusiikkia, joka ei ota kantaa sen enempää kuin luo uutta ja kiehtovaa. Se on velvollisuudesta syntynyt ja sellaisena kuollut. Omaperäisyyttä etsivien on syytä luovuttaa pikimmiten, sillä tähän riemukkaaseen rellestykseen tuskin on monta tippaa sydänverta vuodatettu.

Lue lisää

Ernest Chausson: Poéme viululle ja orkesterille

Teos on aina ollut Chaussonin suosituimpia yhdessä Rakkauden ja meren runoelman kanssa. Kantaesityksessä Poéme sai niin suurta suitsutusta, että säveltäjän nöyristelevä luonne joutui kovalle koetukselle. ”Ei, en kestä tätä, en kestä tätä”, hänen kerrotaan vaikeroineen aplodien aikana. Lopulta hänen itsetuntonsa ei sallinut edes teoksen julkaisemista, koska eipä hän uskonut yleisöön, solistiin ja kaikkiin muihinkin sitä kehuneisiin ihmisiin. Huono, mikä huono, hän ajatteli.

Lue lisää

Maurice Ravel: Tzigane

Kiertolaisten viuluriehaa kuvaileva Tzigane, suoraan käännettynä mustalainen, on muodoltaan perinteinen kaksiosainen unkarilainen rapsodia. Hitaasti tunnelmoiva, melankolinen alkuosa johdattaa villiksi riehaantuvaan loppuun ja pidäkkeettömään tanssiin. Katkelmat seuraavat toisiaan lähinnä tulisen mustalaistunnelman kannattelemana eikä teemoja kehitellä kummemmin – teos on melodioiden sarjatuli, josta jokaisella on lupa poimia oma suosikkinsa.

Lue lisää

Karol Szymanowski: Love songs of Hafiz

Karol Szymanowski sävelsi Hafiz-runot kahdesti. Ensin valmistui viisi pianosäestyksellistä laulua op. 24. Tästä sarjasta Szymanowski valitsi kolme laulua (Toiveita, Rakastunut itätuuli ja Tanssi) ja orkestroi ne lisätäkseen ne kahdeksanosaisen orkesterilaulusarjan sekaan. Love songs of Hafiz lauluäänelle orkesterille op. 26 syntyi lopulta vuonna 1914.

Lue lisää

Anton Bruckner: sinfonia nro 6

Bruckner onnistui yhdistämään Brahmsin ja Wagnerin toisiaan hylkivät elementit täysin uskottaviksi sinfonisiksi monumenteiksi. Niillä hän jätti nimensä musiikin historiaan sinfonikkona, joka paikkasi Wagnerin jättämän aukon konserttimusiikkiin.

Lue lisää

Soittakaa jotain muuta kuin Paranoid!

Taidemusiikin kaanoniin ei ole enää vuosikymmeniin kelpuutettu uusia mestareita. Kun konserttiyleisölle halutaan tarjota elämyksiä, Bach, Beethoven ja Mozart eivät koskaan petä. Ei, vaikka uutta tarjoava taide-elämys saattaisi joskus olla syvempää, yllättävämpää, ravistelevaa. Kokeneimmat konserttivieraat haluvat muutakin kuin top-10 sinfonioita ja konserttoja: mitä enemmän on kuullut mestariteoksia, huippusäveltäjiä ja tähtisoittajia, sitä harvempi esitys läpäisee tuhansilla esityksillä hiottujen makunystyröiden laadunvalvonnan. Antakaa jotain uutta, kiitos!

Lue lisää

Francis Poulenc: Ihmisen ääni

Kännykällä kuvatun kostopornon, tuoreiden synnytyskuvien, kaapattujen webbikameroiden, videoitujen itsemurhien ja paparazzien aikakautena ajatus makuuhuoneessa tapahtuvien yksityispuheluiden privaatista luonteesta tuntuu absurdilta ajatukselta. Niin ei pitäisi olla. Juuri siksi Ihmisen äänen teemat ovat yhä tärkeitä. Sosiaalisen median, keltaisiksi palleroiksi kutistuneen tunneilmaisun ja mainostajien algoritmiviidakkoihin haihtuneen yksityisyydensuojan aikana Poulencin teos on poikkeuksellisen ajankohtainen ooppera.

Lue lisää

Dmitri Šostakovitš: sinfonia nro 12, ”Vuosi 1917”

Vaikka Stalinin kuristusote kirposi Šostakovitšista hänen kuoltuaan vuonna 1953, säveltaiteen täydellistä vapautumista saatiin odottaa vuosikymmeniä. Vielä vuonna 1960 Šostakovitš todennäköisesti jopa pakotettiin ottamaan vastaan kommunistisen puolueen jäsenyys vahvistaakseen kannattavansa ideologiaa koko ruumillaan, ei vain taiteellaan. Seuraavana vuonna syntyi 12. sinfonia. Vaikka Šostakovitš kirjoitti teoksen nuotit omin käsin, hänellä tuskin oli vieläkään täysin lopullista sananvaltaa teoksen tyylilajiin tai ulkomusiikillisiin merkityksiin. Jos ei konkreettinen uhkailu niin ainakin itsesensuuri piti huolen halutusta lopputuloksesta.

Lue lisää

Sergei Prokofjev: sinfonia nro 5

Prokofjevin viides sinfonia oli aikansa merkkitapaus. Kantaesitykseen olivat saapuneet kaikki Moskovan silmää tekevät. Prokofjev itse johti orkesteria konservatorion salissa samaan aikaan kun tykkituli kaikui kaduilla. Esitys oli suurmenestys. Alle vuoden päästä sinfonia esitettiin Bostonissa ja säveltäjän kasvot koristivat jopa yhdysvaltalaisen Time-lehden kantta. Tosiaan, viides oli ja on Prokofjevin onnistunein sinfonia.

Lue lisää

Gerard Grisey: Les espaces acoustiques

Vaikka Grisey ennen kuolemaansa pyrki eroon kaikista ismeistä ja leimoista, häntä pidetään yhdessä Tristan Murail’n kanssa osasävelten ilmiölle perutustavn spektrimusiikin isänä, eikä vähiten pääteoksensa Les espaces acoustiques ansiosta.

Lue lisää

Antonín Dvořák: Othello-alkusoitto

Othello-alkusoiton musiikillisia tapahtumia on mahdollista seurata kertomuksellisesti. Alkusoiton lisänimi kun on suora viittaus Shakespearen tragediaan, jossa valehteleva, paholaismainen Jago usuttaa rakastavaiset Desdemonan ja Othellon toistensa kimppuun kohtalokkain seurauksin. Jago jää ainoana henkiin rakastavaisten kuoltua mustasukkaisuuden seurauksena.

Lue lisää

Ludwig van Beethoven: Leonore-alkusoitot

Nykyään Leonore nro 2 -alkusoittona tunnettu kappale syntyi todennäköisesti alkusoitoista ensimmäisenä, kun taas täysin valmiiksi julistetun oopperan kantaesityksessä soitettu, ja vasta Beethovenin kuoleman jälkeen löydetty Leonore-alkusoitto nro 1 lienee vasta Beethovenin kolmantena säveltämä versio.

Lue lisää

Bohuslav Martinů: Lidicen muistolle

Lidice katosi ehkä kartoista, mutta ei ihmisten muistoista: lukuisat kaupungit, puistot, rakennukset, kadut ja kaupunginosat ympäri maailman nimettiin hävitetyn kylän kunniaksi jo samana vuonna. Myös kirjailijat, elokuvantekijät ja muut taiteilijat tekivät omat tulkintansa verilöylystä tuoreeltaan. Tšekkiläissyntyisen, mutta Amerikkaan sotaa paenneen Bohuslav Martinůn (1890–1959) orkesteriteos Lidicen muistolle on jäänyt niistä parhaiten elämään.

Lue lisää

Dmitri Šostakovitš: sinfonia nro 15

Sinfonian sisältöä ja säveltäjän elämänvaiheita yhdistelevät tulkinnat ovat Šostakovitšin kohdalla aina ohittamattomia. Jokainen hänen sinfoniansa jo ensimmäisestä lähtien on mahdollista liittää uskottavasti hänen elämäkertansa selitysosaksi. Etenkin viimeisen, 15. sinfonian kohdalla tulkitsijoiden mielikuvitus on kuitenkin liihottanut vailla jarruja.

Lue lisää

Dmitri Šostakovitš: Sarja varieteeorkesterille

Vaikka sarjan musiikissa ei ole jazzia nimeksikään, istuu nimestä syntynyt harhaluulo vielä nykyäänkin tiukassa levyjen kansissa ja konserttien mainoksissa. Sanotaan se nyt vielä kerran: jazzilla ei ole sarjan kanssa mitään tekemistä. Pikemminkin sarjassa kuuluu tuon ajan viihde- ja teatteriorkesterille tyypillinen riehakas sirkushenki ja puolimelankolinen valssaus, ja nekin melkolailla sovinnaisissa harmonioissa.

Lue lisää

Bedřich Smetana: Myyty morsian -alkusoitto

Myydyn morsiamen alkusoitto on aina kuulunut historian parhaimpiin ja menevimpiin konserttialkusoittoihin. Kolme vuotta ennen oopperan kantaesitystä valmistunut alkusoitto on aina hilpeä ja touhukas, mutta muuten sillä ei ole musiikillisesti mitään tekemistä itse tulevan oopperan kanssa. Samaan tapaan kuin Rossini ja Mozartkin usein, Smetana sävelsi alkusoiton vain yleisöä valmistavaksi viihdenumeroksi, jonka ei ole tarkoituskaan esitellä oopperan temaattista materiaalia.

Lue lisää

William Walton: Belshazzar’s Feast

Pienteoksesta suurteokseksi lihoneen kantaatin kantaesitys siirtyi Leedsin festivaalille, jota johti huuliveikkona tunnettu Sir Thomas Beecham. Kun teoksen esittämisestä sovittiin, hän meni letkauttamaan Waltonille, että koska ”teosta et kuitenkaan kuule toiste enää koskaan, pojuseni, heitä ihmeessä sekaan muutama vaskiyhtye”. Se oli vitsi. Waltonin huumorintaju oli siinä vaiheessa kuitenkin sumentunut, joten hän teki työtä käskettyä ja lisäsi sekaan muutaman vaskiyhtyeen.

Lue lisää

Ralph Vaughan Williams: sinfonia nro 6, ”Sotasinfonia”

Vaughan Williams otsikoi itse jotkin sinfonioistaan kuvaavasti, mutta kuudennen sinfonian epävirallinen lisänimi Sotasinfonia on kriitikoiden kynästä. Melskeisen musiikin sotatematiikasta oltiin vakuuttuneita siksi, että säveltäjän edellisen sinfonian tunnelma liikkui hyvin syvällä rauhanomaisen pehmeässä pumpulissa. Sen tiedettiin omistetun ensimmäisen maailmansodan uhreille. Viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt kuudes sinfonia edusti siihen nähden täydellistä antiteesiä, toivotonta pessimismiä ja peittelemättömiä kauhukuvia, järkytystä heti ruudinkatkun hälvennyttyä.

Lue lisää

Paul Hindemith: Mathis der Maler, sinfonia

Ei kestänyt kauan, ennen kuin Paul Hindemithin (1895–1963) oli myönnettävä erehtyneensä natsien suhteen. Hän piti niitä suoraan sanottuna vaarattomina pelleinä, mutta 1930-luvun edetessä hän joutui toteamaan, että puolueen uhka vapaudelle onkin todellinen ja sen seuraukset katastrofaaliset. Vuosi oli 1933, kun NSDAP tuli valtaan ja Hitler kätyreineen alkoi määritellä taidetta ja myös tapaa, jolla sitä tuli opettaa. Myös Hindemith joutui lehtorina ja säveltäjänä tulilinjalle. Hän sai todistaa vierestä kollegoiden viraltapanoja ja pannaan julistamisia itse säilyttäen ”hyvän” säveltäjän maineensa. Koskemattomuutta ei kestänyt kauan.

Lue lisää

Gustav Holst: Hymn of Jesus

Paitsi, että teos toi julkisuutta vaihtoehtoiselle ja laajalti paheksutulle Jeesus-tulkinnalle, Holst käytti musiikissa tehokeinoja, jotka herättivät aikoinaan uutuuden viehätystä: Toisistaan riippumattomat ja ikään kuin itsenäisesti etenevät, päällekkäiset aiheet tuovat musiikkiin mielenkiintoista mystiikan makua. Toinen Holstin erikoisidea, etäälle toisistaan sijoitetut laulajat tila- ja aikakokemuksen hämmentämiseksi sivuutetaan konserteissa usein kai käytännön syistä.

Lue lisää

Ludwig van Beethoven: sinfonia nro 2, eli säveltäjän selättämä kuolemanvietti

Toinen sinfonia tasapainoilee Beethovenin varhaisen ja keskikauden tyylien välissä. Läsnä ovat ne dramaattiset, äkkijyrkät elementit, joista Beethoven myöhemmin tunnettiin, mutta klassinen linjakkuus ja esimerkiksi Mozartin Prahalaisen sinfonian (1786) vaikutteet kuuluvat vielä selvästi. Romantiikka teki tuloaan: ensimmäisen osan Adagio molto -johdantoon on istutettu vasta yli 20 vuotta myöhemmin seuranneen yhdeksännen sinfonian siemen.

Lue lisää

George Enescu: sinfonia nro 3

Kolmas sinfonia (1916–1918) valmistui ensimmäisen maailmansodan verisimmillä loppumetreillä ja sodan juuri päätyttyä. Ankarista pula-ajoista huolimatta Enescu paisutti orkesterinsa megalomaanisiin mittoihin melkein kaksinkertaistamalla soitinryhmät. Kohtuullisuuden nimissä (ja koska harva orkesterilava on kylliksi iso) teosta esitetään nykyisin usein vain vähän vahvistetulla orkesterilla sointitehojen vaikuttavuuden yhtään siitä kärsimättä.

Lue lisää

Georges Bizet: Sinfonia C-duuri

Bizet’n elinaikana sinfoniaa ei esitetty lainkaan. Itse asiassa se löytyi arkistojen uumenista vasta vuonna 1933. Miksi merkittävän säveltäjän sinfonia oli kadonnut? Syyksi on arveltu, että Bizet hautasi teoksen omakätisesti unohduksiin täysin tietoisena sen huonoista menestymismahdollisuuksista. Todennäköisesti hän myös halusi peittää teoksen ilmiselvät yhtäläisyydet Gounod’n sinfoniaan. Tuskin hän edes tarkoitti sitä esitettäväksi, olihan kyseessä ”vain” hänen oppilastyönsä. Teoksen kantaesitys kuultiin vuonna 1935, ja vastaanotto oli totta kai innostunut. Sinfonia on siitä lähtien pysynyt konserttiohjelmien ringissä ‒ kaukana ulkokehällä mutta kuitenkin.

Lue lisää

Henri Dutilleux: Tout un monde lointain

Dutilleux on valinnut teoksen jokaiselle osalle moton. Hän ei kuitenkaan ole tarkoittanut niitä tarinallisiksi kuunteluohjeiksi, vaan johdatuksiksi osan tunnelmalliseen viitekehykseen. Säkeet hän poimi runoilija Charles Baudelairen (1821–1867) kokoelmasta Pahan kukat (1857). Jokainen säe on irrallinen katkelma ilman alkua tai loppua, mikä jättää niin soittajille kuin kuulijoille vastuun sen lähemmästä tulkitsemisesta.

Lue lisää

Dmitri Šostakovitš: sinfonia nro 1

Sinfonian ensimmäinen osa pärähtää alkuun sooloilla ja säveltäjälle tyypillisellä hermostuneella vitsikkyydellä. Siitä kasvaa pian valtavien mittojen yhteenottoja. Toinen osa on perinteinen scherzo jossa pianon virtuoosiset juoksutukset varastavat show’n. Juuri näissä osissa voi kuulla komediapianistina työskennelleen Šostakovitšin sormenjäljen. Sitten tapahtuu jotain hyvin odottamatonta.

Lue lisää

W.A.Mozart: Messu c-molli ”Suuri”

On todennäköistä, että Mozart sävelsi c-molli messun häälahjaksi tuoreelle nuorikolleen. Samalla teoksella hän koetti myös lepytellä isäänsä, jonka tahdon vastaisesti Mozart oli nainut laulaja Constanze Weberin (säveltäjä Carl Maria von Weberin serkun). Mozart ehkä ajatteli, että antamalla vaimonsa laulaa c-molli messun sopraanoaariat, hän voisi osoittaa isälleen kuinka lahjakkaan naisen hän oli löytänyt. Tiettävästi Leopold-isä ei Constanzen laulusta juuri vaikuttunut, eikä Mozart koskaan saanut tältä anteeksi luvatonta vihkiytymistään.

Lue lisää

W.A. Mozart: Sinfoniat 39, 40 ja 41

Yleensä niin tarkka Mozartin kirjanpito ei paljasta, kenelle, minne ja mitä varten sinfoniat on sävelletty. On arveltu, että hän valmisteli Joseph Haydnin tavoin matkaa Englantiin, jossa olisi odottanut uusi ja innokas, sinfoniannälkäinen ja maksukykyinen yleisö. Mitään matkaa ei kuitenkaan tullut. Mistään kirjeistä tai konserttiohjelmista ei yksiselitteisesti selviä, että niitä olisi edes esitetty Mozartin elinaikana. Vaikka Mozartilla ei ollut tapana kirjoittaa teoksia vain aikansa kuluksi, on kolmen viimeisen sinfonian synty mahdollinen selittää säveltäjän sisäisellä luomisen pakolla; niin erityislaatuisia ja aikansa konventioita ravistelevia ne ovat, että yleisö tuskin olisi niitä mukisematta niellyt.

Lue lisää

W.A. Mozart: pianokonsertto nro 20 d-molli

Pianokonsertto nro 20 d-molli on nykyisin lähes yhtä suosittu kuin vain kaksi viikkoa myöhemmin valmistunut C-duurikonsertto nro 21. Vielä 1800-luvulla, kun edistyksellisissä piireissä Mozartia pidettiin lähinnä pölyttymään joutavana historian hahmona, d-mollikonsertto oli ainut pianistien vakio-ohjelmistoista löytynyt Mozartin teos. Syynä oli sen dramaattinen, romantiikan ajan tunnekuohuja peilannut tekstuuri, joka löysi tiensä Chopinin, Lisztin ja Beethovenin uhmakkuuteen tykästyneen yleisön sydämiin. Se on myös ainoa Mozartin konsertoista, jonka Beethovenin tiedetään esittäneen.

Lue lisää

W.A.Mozart: pianokonsertto nro 21 C-duuri

Pianokonsertto C-duuri (1785) on Mozartin kenties tunnetuin konsertto, kiitos iki-ihanan Andante-osansa vuoksi. Lähes jokaiselta klassisen musiikin greatest hits -kokoelmalta löytyvä herkistely on antanut konsertolle toisinaan käytetyn lisänimen Elvira Madigan samannimisen ruotsalaiselokuvan mukaan. Mozartin musiikki koristaa elokuvan ääniraidalla auvoista lemmenkuvastoa, mutta muuten elokuvalla ei ole mitään tekemistä konserton kanssa.

Lue lisää

Maurice Ravel: La Valse

Teoksen syntyhistoria ja lopullinen soiva muoto jossain parodian ja kunnianosoituksen välillä on herättänyt tutkijain mielikuvituksen lentoon. On väitetty, että teos kuvaa niin sanotuna kauniin aikakauden romuttumista kaaokseen, valssikulttuurin lopullista kuolemaa ja sotaa. Yhtä sinnikkäästi kuin teorioita on kehitelty, on Ravel kiistänyt La Valsen liittyvän mitenkään Euroopan tai Itävallan tilanteeseen saati tanssin kuolonkamppailuun.

Lue lisää

Felix Mendelssohn: Hebridit, konserttialkusoitto

Mendelssohnin matka Skotlantiin jätti musiikinhistoriaan perinnöksi kaksi merkkiteosta, joista tunnetumpi on Skottilainen sinfonia. Sen hän sävelsi tosin vasta paljon myöhemmin, vuonna 1842. Toinen, viehättävä alkusoitto Hebridit sai alkunsa jo paikan päällä hänen vierailtuaan jäähtyneestä kiviaineksesta muovautuneessa luolassa, joka sijaitsee osittain meren yllä autiolla Staffan saarella Hebridien saaristossa.

Lue lisää

Alban Berg: viulukonsertto ”Erään enkelin muistolle”

Berg sai konserton tilauksen viulisti Louis Krasnerilta kevättalvella 1935, mutta vielä tuolloin hän kieltäytyi kunniasta. Miksi hän muutti mielensä myöhemmin? Varmaa tietoa ei ole, mutta Bergin väitetään saaneen uuden inspiraation saatuaan tietää, että ystäviensä Alma Mahlerin ja Walter Gropiuksen tytär Manon kuoli polioon 18-vuotiaana. Viulukonsertto valmistui muutamassa kuukaudessa otsikolla Erään enkelin muistolle, ja sen on sanottu kuvaavan nuoren tytön kukoistusta ja kuolemaa. Totuus saattaa olla toisenlainen.

Lue lisää

Ernest Chausson: Poéme de l’amour et de la mer op. 19

Laulusarjan jatkuvaliikkeiseen, kromaattiseen sointimaailmaan on epäilemättä vaikuttanut Chaussonin matkat Bayreuthiin, ensin katsomaan Ringiä ja vuonna 1882 Parsifalia. Runoelman sävelkieli yhdistelee wagnerilaisesti venyviä, jatkuvasti tonaalista levähdyspistettä etsiviä melodialinjoja debussylaiseen aistillisuuteen, jonka varsinainen kulta-aika koitti vasta paljon myöhemmin. Joka tapauksessa Chaussonin musiikin värikkyys tekee suuren palveluksen Bouchorin runoille.

Lue lisää

Richard Strauss: Neljä viimeistä laulua

Tehdessään lauluja Strauss tuskin osasi aavistaa kuolevansa piakkoin. Niin kuitenkin kävi, että 84-vuotias mestari jätti jälkeensä neljä poislähdön lopullisuutta kuvaavaa laulua. Hermann Hessen ja Joseph von Eichendorffin sanoihin tehdyt laulut eivät alun perin muodostaneet minkäänlaista sarjaa saati ollut nimetty hänen viimeisikseen. Säveltäjän toiveen mukaisesti sopraano Kirsten Flagstad kantaesitti laulut Wilhelm Furtwänglerin johdolla vuonna 1950 Lontoossa. Strauss ei ehtinyt kuulla laulujaan esitettynä.

Lue lisää

Richard Strauss: Olympiahymni

Olympialaisten avajaisten juhlahymni tilattiin tavan mukaan paikalliselta säveltäjältä, ja valinta osui tietenkin maineensa kukkuloilla paistatelleeseen Richard Straussiin, kansallissäveltäjään Wagnerin jälkeisessä Saksassa. Sanoituskilpailun yli 3000 hakijan joukosta voitti Robert Lubahn, jonka idealistinen urheilun ylistys kutsuu kaikki kansat kulkemaan avoimista porteista Saksaan kilvoittelemaan reilun pelin hengessä. Esitys oli iso ja kovaääninen: mahtipontisesti soivan hymnin oli avajaisissa noustava yli sadan tuhannen katsojan kannatushuutojen päälle. Richard Strauss toimi itseoikeutettuna kapellimestarina.

Lue lisää

Igor Stravinsky: Kolmiosainen sinfonia

Nuorena Stravinskyn musiikkinäkemys oli ehdottoman järkiperäinen. Hän vastusti kaikkea ulkomusiikillisten merkitysten, kuten vaikkapa tunnetilojen säveltämistä konserttimusiikkiin. Hän piti sitä paitsi mahdottomana myös turhana. Hänelle musiikki oli vain rytmiä ja säveltasoja, järjesteltyä ääntä ja opittuja tapoja kokea sitä – musiikki sinänsä ei voinut sisältää tunnetilaa. Hänen näkemystään ei pidä ottaa turhan vakavasti, sillä Stravinsky jos kuka vaihtoi mielipidettään kuin tahtilajia. Vanhempana taiteenharjoittajana hän hyväksyi ainakin osittain mahdollisuuden rationaalisen ajattelun tuonpuoleisista, ajatuksista ja tunnelmista innoittuneista hengentuotteista – ainakin toisinaan. Kolmiosainen sinfonia (1945) on tästä malliesimerkki.

Lue lisää

Johannes Brahms: pianokvartetto g-molli (sov. Schönberg)

Kun Schönberg teki Brahmsin g-molli-pianokvartetosta (1861) orkesterisovituksen (1937), hän jättäytyi menemästä vallankumouksellisille urille ja pitäytyi melko sovinnaisissa ratkaisuissa. Sen sijaan, että Schönberg olisi sörkkinyt brahmsilaista tyyliä tai pakottanut romanttista sävelkieltä nykyaikaiseen muottiinsa, hänen tarkoituksena oli noudattaa tarkasti 1860-lukulaisen musiikin sääntöjä. Niinpä Schönberg vain siirsi alkuperäiset nuotit orkesterille lisäämättä ainuttakaan omaansa joukkoon.

Lue lisää

Johannes Brahms: viulukonsertto

Vaikka hänellä oli mahdollisuus säveltää suoraan aikansa juhlituimmalle viulistille ja hyvälle ystävälleen Joseph Joachimille minkälaisia temppuja tahansa, viulukonserton huomattavat solistiset vaikeudet palvelevat aina musiikkia ja taidetta taituruudeen sijaan. Solistin ego joutuukin etsimään pönkitystä syvältä pinnan alta. “Ei ole vaikea kirjoittaa nuotteja. Ylimääräisten nuottien pois jättäminen sen sijaan on”, kerrotaan Brahmsin sanoneen.

Lue lisää

Johannes Brahms: kaksoiskonsertto

Kaksoiskonsertto oli Brahmsin yritys lämmittää jo vuosien ajan viilenneitä välejään Joachimiin. Kautta konserton Brahms vihjaa miesten yhteiseen historiaan. Hän esimerkiksi käyttää Joachimin motosta (F-A-E, Frei Aber Einsam, vapaa mutta yksinäinen) johdettua motiivia A-E-F ja nyökkää vienosti Viottin viulukonserttoon nro 22, jota herrat ihailivat suuresti. Finaalirondokin on brahmsilainen tanssityylinnäyte Unkarista, Joachimin kotimaasta. Viulun ja sellon yhteispelin voi syystäkin kuulla toverillisena kilvoitteluna, jossa kumpikaan ei vie toiselta huomiota.

Lue lisää

Johannes Brahms: pianokonsertto nro 1

Pianokonsertto op. 15 oli Brahmsin ensimmäinen yritys säveltää orkesterille, ja se kävi läpi monta muodonmuutosta ennen valmistumistaan. Ensin siitä piti tulla suuri sinfonia, mutta lajityypin osoittauduttua vielä kokemattomalle Brahmsille liian vaikeaksi hän teki siitä sonaatin kahdelle pianolle. Sekään ei tyydyttänyt. Vasta ystäviensä Joseph Joachimin ja Julius Otto Grimmin avulla hänen onnistui muokata orkesteriosuudesta pianolle sopiva kumppani vuoden 1859 Hannoverin kantaesitystä varten. Mönkäänhän sekin meni.

Lue lisää

Johannes Brahms: pianokonsertto nro 2

Toinen pianokonsertto edustaa säveltäjän paksuinta orkesterisointia ja suurinta muotoa, raskainta sinfonisuutta ja pianistisen staminan äärilaitaa. Tässä musiikissa kuuluvat ne samat piirteet, jotka käyvät ilmi jo pelkällä vilkaisulla Brahmsin kuuluisaan muotokuvaan. Paksu mies partaansa kätkettynä, hiukset sekaisin sinne tänne sojottaen – vakava naama kuin kivestä veistetty.

Lue lisää

Johannes Brahms: sinfonia nro 4

Aina itsekriittinen Brahms oli kysynyt tuttaviltaan mielipidettä vasta valmistuneesta neljännestä sinfoniastaan, ja vastaus oli poikkeuksetta torjuva. Sen tiheä tekstuuri ja yksityiskohtien paljous oli yksinkertaisesti liian vaikean oloista musiikkia eikä sen äärellä voinut lepuuttaa aivojaan. Kuultuaan sinfonian ensimmäisen osan pianolla nelikätisesti soitettuna kriitikko Eduard Hanslick lausui: ”Tuntuu siltä, kuin olisin saanut turpiini kahdelta poikkeuksellisen älykkäältä ihmiseltä”. Brahmsin johtama kantaesitys lokakuussa 1885 otettiin kuitenkin innostuneesti vastaan.

Lue lisää

Johannes Brahms: sinfonia nro 3

Kolmas sinfonia on Brahmsin neljästä sinfoniasta lyhin, muodoltaan kompaktein sekä osien ja teemojen suhteiltaan yhtenäisin teos. Vain vähän liioitellusti voisi sanoa koko sinfonian löytyvän ensimmäisen osan neljästä ensimmäisestä tahdista, jossa Brahms julistaa ensin poikamiehen mottonsa F-As-F (frei aber froh – vapaa, mutta onnellinen) ja jatkaa Schumannin Reiniläisestä sinfoniasta lainaamallaan pääteemalla. Vain muutaman tahdin alkutiivisteestä muodostuu Brahmsin mestarillisen kehittelyn taidonnäyte, puolituntinen kokonaisuus, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Clara Schumannin sanoin: ”teos on kuin yksi sydämenlyönti”.

Lue lisää